Linkroom on Hämeenlinnan seudun yhteinen aloite yritysten kasvun edistämiseksi.

Useat kymmenet yritysideat ovat saaneet apua Linkroomilta parin vuoden aikana. Toiminta on avointa uudistumishaluisille yrityksille, aloittaville yrittäjille sekä yksityishenkilöille. Rahallisen tuen lisäksi Linkroom tarjoaa rinnallakulkijan sekä verkostoja.

Hae ensimmäiselle Linkroom 2020 -kierrokselle 24.1. mennessä

Ensi vuodesta alkaen Linkroomiin on haku auki neljä kertaa vuodessa. Jatkossa kaikki Linkroom-hakijat osallistuvat valmennuspäivään. Tämän jälkeen he työstävät ideaa palautteen pohjalta eteenpäin ja esittelevät sen raadille, joka myöntää maksimissaan viidelle hakijalle pääsyn yksilösparraukseen sekä 2500 euron arvoisen Linkroom-stipendin.

Uusi valmennuksellinen lähestymistapa rakentaa osallistujien ideoita tavoitteellisesti kohti liiketoimintaa. Alkuvuodesta avautuva PARKKI-yhteisö toimii tapahtumien ja toiminnan tukikohtana.

Myös uuttaa suuntaa hakeville vakiintuneille yrityksille

Korottamalla stipendin arvoa osallistujaan toivotaan myös entistä enemmän pk-yrityksiä, joille Linkroom voi tarjota kimmolleen uusien avausten kokeilemiseksi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi digitalisaation edistämistä, uusien markkinoiden testaamista tai satojen tuhansien eurojen tuotekehitysprojektin kokoamista.

Kenelle?

Linkroom on kaikenkokoisille Hämeenlinnan seudun yrityksille, joilla on uutuusarvoa sisältävä idea, jonka mahdollisuuksiin he uskovat.

Osana Ketterimmät työllisyysohjelmaa Linkroomiin voivat myös osallistua Hattulan ja Janakkalan yksityishenkilöt ja yritykset. He pääsevät osaksi tapahtumia sekä sparrausta, mutteivät saa stipendirahoitusta. Stipendien myöntämisestä Hämeenlinnan kaupunki on tehnyt päätöksen omille hakijoille.

Milloin?

Neljä toteutuskierrosta vuoden 2020 aikana. Haku ensimmäiselle kierrokselle päättyy 24.1.2020. Valmennuspäivä 31.1. ja raadin tapaaminen eli Pitchday 21.2. kannattaa laittaa jo hakemusvaiheessa ylös kalenteriin.

Laita hakemus sisään täällä: https://bit.ly/linkroom2020-1 (Voit muokata vielä ideaa valmennuksen pohjalta)

Haku seuraavalle kierrokselle alkaa heti valintojen jälkeen.

Yhteystiedot:

Linkroomin käytännön järjestelyistä vastaavat Linnan Kehitys, Crazy Town ja Uusyrityskeskus yhdessä kumppaneiden kanssa.

Lisätietoja: www.linkroom.cafe

Ville Viholainen
+358 50 476 5832

Petra Pulkkinen
+358 50 5352776

(16.12.2019 alkaen)
Marko Ahtiainen
+358 50 301 9009

HUOM! Ennen 5.12. lähetetyt Linkroom -hakemukset käsitellään vanhojen sääntöjen mukaisesti