Jäsenen kynästä – Näin erotut asiantuntijana – Tarinakone

Tämän tekstin on kirjoittanut Tampereen Crazy Townin jäsen Anne Kalliomäki. Anne on Tarinakone Oy:n yrittäjä ja palkitun Tarinallistaminen – Palvelukokemuksen punainen lanka -kirjan kirjoittaja. Tuhannet yrittäjät ovat osallistuneet Annen tarinallistamisvalmennuksiin ja ottaneet tarinallistamisen käyttöön omassa liiketoiminnassaan. Ydintarinoita yrityksille ja organisaatioille erilaisiin tarpeisiin Anne on toteuttanut menestyksellä jo satoja. 

Anne Kalliomaki Tarinallistaja Tarinakone StorySheep

Yritykset tarvitsevat hyvän tarinan erottuakseen. Tarinat myyvät. Olemme tottuneet kuulemaan tarinan merkityksestä yritysten liiketoiminnalle. Mutta voisimmeko myös asiantuntijoina erottua paremmin tarinan avulla? Oletko pohtinut omaa tarinaasi? Mikä on osaamisesi taustatarina? Löytyykö matkasi varrelta kiinnostavia käänteitä tai yksityiskohtia? 

Tarinallistajana teen töitä yritysten koettavan, osallistavan ja elämyksellisen tarinan parissa. Autan yrityksiä erottumaan asiakaskokemuksella, joka on moniaistinen tarinakokemus. Kaiken pohjana on yrityksen oma ydintarina. Myös asiantuntijoina voimme tunnistaa vähän vastaavalla tavalla henkilökohtaisen ydintarinamme. Kiteytetty tarina toimii punaisena lankana vaikuttavan ja erottuvan viestinnän toteuttamisessa. 

Tarinakone Oy Anne Kalliomaki Tarinallistaja Tarinallistaminen 20205

Voimme kertoa oman näkemyksemme tarinamme kautta. Osaamisemme kiteytettynä ydintarinaksi antaa viestinnälle yhtenäisen tyylin ja muistuttaa toistuvasti siitä, keitä olemme asiantuntijoina ja mitä ovat arvomme. Tarinan kautta voi löytyä tarvittava viihteellisempi näkökulma oman asiantuntijaviestinnän tekemiselle. 

Asiantuntijan tarina tuo esille ihmisen asiantuntijaroolin takaa. Luottamusta luodaan avaamalla asiantuntijuuden taustoja ja omia kokemuksia ja oivalluksia. Asiantuntijasta tulee samaistuttava. 

Jokaisen asiantuntijan tulisi ottaa tarinankerronnan paremmin haltuun ja tunnistaa oma ydintarina.

Näin voit aloittaa oman asiantuntijatarinasi hahmottelun

Voit aloittaa heti ja tunnistaa omalta asiantuntijan polultasi niin sanotut avainkohtaukset. Millaiset vaiheet ovat tuoneet sinut nykyiseen asemaasi ja työtehtävääsi? Kirjaa janalle tärkeimmät tapahtumat kronologisessa järjestyksessä. Mieti tämän jälkeen mielenkiintoisia yksityiskohtia. Joskus näitä voivat olla vähän absurditkin asiat. Ne tuovat tarinaasi persoonaa. Tunne syntyy usein yksityiskohtien kautta. 

Mieti etenkin tilanteita, jotka ”eivät menneet niin kuin Strömsössä”. Mitä opit näissä kohdissa? Hae tilanteita, jotka kertovat siitä, miten asiantuntijuutesi, näkemyksesi ja arvosi ovat rakentuneet.

Kirkasta oma asiantuntijatarinasi kesäretriitillä Crazy Town Pendoliinossa 26.–28.6.2026

Asiantuntijatarinoiden kesäretriitillä kirkastat ja sanoitat oman asiantuntija- tai yrittäjätarinasi ja opit, miten tuot tarinallisuuden osaksi someviestintääsi. Retriitin toisena valmentajana on yhteistyökumppanini, digimaailman tarinankertoja Johanna Berlin Digiaargh-yrityksestä. Saat siis käyttöösi tuplasti tarinallisen viestinnän asiantuntemusta! Olemme varanneet Crazy Townin jäsenille etuhinnan. Lue lisää tästä ja varaa oma paikkasi. Mukaan pääsee 10 osallistujaa, joten kannattaa vahvistaa oma paikka heti ja valmistautua tulevaan syksyyn oman asiantuntijatarinan avulla! 

Anne Kalliomäki, Tarinakone Oy 

Jaa juttu somessa:

Ask for more information or request a quote!

Are you looking for office space for yourself or your team? Ask us for more information and request a quote! We are happy to arrange a tour of our facilities.

Kysy lisää tai pyydä tarjous!

Etsitkö toimitilaa itsellesi tai tiimillesi? Kysy meiltä lisää ja pyydä tarjous! Järjestämme mielellämme esittelyn tiloissamme.