Yli 20 vuotta sitten, alunperin kaveriporukan työyhteisöksi syntynyt Crazy Town toimii nykyisin viidellä paikkakunnalla. Jyväskylässä CT tarjoaa työ- ja
Lue lisääCoWorking people -juttusarja esittelee Crazy Townin jäsenyrityksiä. ”Kun tavoitteena on kansainvälinen kasvu, brändin on kasvettava liiketoiminnan mukana”, kertoo Wellbeing
Lue lisääCrazy Town on kouluttanut yhteisöosaajia nyt parin vuoden ajan. Yhteisöjen rakentaminen on ollut meidän leipälaji vielä pidempään, 20 vuoden
Lue lisääKuvassa ollaan Jyväskylässä torikahveilla yhteisön jäsenten kanssa 2019. Verkosto, yhteisö tai heimo koostuu aina yksilöistä ja yleensä meillä ihmisillä
Lue lisääHoidettu ja hyvinpidelty yhteisö kasvaa, oppii yhdessä ja voi hyvin. Tällaisessa yhteisössä kukoistaa luottamus ja uusia alkuja sekä ideoita
Lue lisääKuvassa aamukahvien viettoa CT:n vanhoissa tiloissa Lutakossa vuonna 2016. Miksi CT sitten perustettiin ja miksi siitä tuli tällainen vähän
Lue lisääFor a few years now there has been a buzz for community thinking in the business world. Jeffrey Bussgang
Lue lisääKuvassa: Mikko Markkanen (CT:n yrittäjä ja perustajia), Petri Wigren (CT:n ensimmäinen yhteisömanageri 2015-2017), Mikko Korpela (CT:n konsulttiliiketoiminnan veteraani) Crazy
Lue lisääCrew se vaan taas vahvistuu ja kasvaa uusien huipputyyppien myötä! 😍 Vähän aikaa sitten meillä oli etsinnässä apuja Porin
Lue lisääRaisan yritys Communication Squared auttaa organisaatioita luomaan englanninkielistä yritysviestinnän sisältöä sekä tarjoaa koulutusta erilaisiin tilanteisiin. Tavoite vuodelle 2022 on
Lue lisää(Kuvassa Jyväskylän tiimiämme.) Tila on pelkkä tila, kunnes ihmiset saapuvat paikalle. Oli se sitten paikan päällä, verkossa tai vaikka
Lue lisääJyväskylän CT:stä on kasvanut Jyväskylän merkittävin digiosaamisyhteisö 2,5 vuoden aikana
Lue lisää17.8.2021 Cimcorp Group kuuluu japanilaiseen Murata Machinery (Muratec) -konserniin. Yhtiö on rengasteollisuuden automaatiojärjestelmien johtavia toimittajia koko maailmassa ja toimittaa
Lue lisääGlobaali teknologia- ja konsulttijätti Accenture laajentaa Jyväskylään Crazy Townin avulla! Uuden toimipisteen työntekijät tulevat keskittymään tieto- ja kyberturvallisuuteen sekä
Lue lisääJuttu ja kuvat julkaistu alunperin Business Jyväskylän toimesta. Kaikki tekstit ja kuvat (c) Business Jyväskylä. Oiwa Solutions toimii Crazy
Lue lisääKonstig.fi – Brändit taiteen konstein Kun puhutaan luovasta työnkuvasta kuten brändin kehittämisestä, sitä huomaa kaipaavansa keskustelukumppania ja palautetta omien
Lue lisääAtte Salminen on Crazy Town Hämeenlinnan jäsen, jonka tarina on hieno esimerkki yhteisön jäsenyyden kautta syntyneestä yhdessä tekemisestä. Teksti
Lue lisääPekka Abrahamsson, kuva Simon Pugh Crazy Town Jyväskylän jäsen professori Pekka Abrahamsson veti alkuvuodesta 2021 Jyväskylän yliopistossa kaksi kurssia,
Lue lisää